Me tekonurmitukusta teemme myös vanhojen kenttien asennusta.
Kyseisen kentän tekonurmet olivat odottaneet siirtoa ja uudelleen levitystä jo toista vuotta kun pääsimme paikalle, onneksi kenttä oli purettu asiallisesti, ja oli numeroitu vanhat tekonurmivuodat; tästä pääsimme järkevästi tämän levittämään uusille sijoilleen.
Mikäli näitä ei olisi numeroitu niin emme olisi saaneet kentän viivoja osumaan kohdilleen, kuitenkin yksittäinen tällainen rulla painaa siellä 2 ja 3 tuhannen kilon välillä ja kerran avattuina niiden uudelleen pyörittäminen rullalle olisi viivästyttänyt projektia paljon.
Tekonurmikentän pohjat olivat valmiiksi tehtyinä ennen asennusta, mutta silti niitä tarvitsi hieman vielä tasoittaa paikallisen nuorison mopoilujen jäljitä.
Mittasimme ja merkkasimme kentän ulkorajat ja lähdimme asentamaan näitä jalkapallotekonurmia paikoilleen.
Kenttää reunusti tuore asfaltti, mikä tosin oli liian kapealle asennettu ja tekonurmi tuli joka suunnasta hieman tämän päälle.
Vanha kumirouhe levisi hieman jokapaikkaan avauksen yhteydessä mutta tämän uudelleen levittäminen onkin vasta viimeinen työvaihe.
Kaikki viivat tuli laitettua niin suoraan kuin suinkin mahdollista; joskin tietenkin pieniä heittoja saattoi jäädä tekonurmen venyessä paikalleen laiton aikana. Nämä heitot on helpoin korjata maalaamalla uusi väri hieman leveämmin vanhan viivan päälle.
Haastavin oli saada keskiympyrä pysymään muodossaan, ja hienosti onnistuimme tässä askareessa.
Tässä tapauksessa asiakas oli toivonut että kenttä asennetaan käänteisessä numerojärjestyksessä, joten tässä on yhdeksänneksi viimeisin rulla.
Projektia saimme tehdä kauniissa kesäsäässä joskin meinasi liika helle uuvuttaa tekijät.
Aikaa kentän asennukseen tietenkin kului, varsinkin tässä tapauksessa kun vanhat rullat piti yksitellen tuoda lyhyen matkan päästä uusille sijoilleen.
Saimme tämän vanhan jalkapallokentän asennettua juuri sopivasti ennen kesälomien päättymistä jotta lapset pääsivät pelaamaan heti koulun alettua.